Arabia Emilia – Raija Uosikkisen mestariteos

Arabia Emilia – Raija Uosikkisen mestariteos

Blogini ei olisi mitään ilman kattavaa kirjoitusta Arabian Emilia -sarjasta. Kun sain käsiini ensimmäisen osan noin kaksi vuotta sitten, vaikutuin välittömästi taiteilijan upeasta kädenjäljestä. Tämä johti seuraavan ja taas seuraavan astian hankintaan, kunnes tavoitteeksi tuli hankkia jokainen eri Emilia-osa. Tehtävä osoittautui arvattua haasteellisemmaksi. Emiliaa toki on jonkin verran myynnissä huutokaupoissa ja online-kirppiksillä, mutta jotkut osat ovat selvästi harvemmin saatavilla. En selvästikään ole ollut ainoa sarjasta kiinnostunut, sillä hinnoittelu oli paikoin erittäin korkeaa ja jos sattui vastaan edullisempi astia, siitä alkoi välitön hintakilpailu. Niukka tarjonta yhdistettynä korkeaan hintaan teki projektista vaikean.

Minun piti aloittaa Vintageunelmia-blogi Emilia-artikkelilla, mutta metsästin kiivaasti vielä viimeistä puuttuvaa palaa: vihreäkoristeista kaakaokuppia. Tiesin parin astian olemassaolosta, mutta omistajat eivät innostuneet myymään. Julkaisuissani Facebookin keräilijäryhmissä kuulutin kupin puuttumista, mutta ei tärpännyt. Olin jo luopua toivosta, kunnes ystävällinen keräilijä otti minuun yhteyttä ja suostui luopumaan yhdestä kupista. Vihreäkoristeinen tassikin minulla jo oli. Kokoelman tullessa täydelliseksi saatan nyt siis vihdoin esitellä Emiliat kuvin ja sanoin.

Keräilyurakkaa vaikeutti se, etten tarkalleen tiennyt mitä Emilia-osia on olemassa. Projektia helpotti hankkimani Suomen Antiikki- ja Taidekirjat Oy:n yhdessä Arabian museon kanssa julkaisema vuoden 1959 tuotekuvaston 314-sivuinen näköispainos nimeltään Arabia talousposliini ja -fajanssi. Tästäkin julkaisusta puuttuu useita Emilia-osia – kaikkia kun ei ollut tuotannossa vuonna 1959. Intensiivinen etsintä avasi kuitenkin tietämyksen koko sarjasta. Projekti vei pari vuotta ja etsintä oli päivittäistä. Usein käytin etsimiseen viimeisen viisitoista minuuttia ennen unen tuloa.

Emilian suunnitellut Raija Uosikkinen aloitti Arabialla työskentelyn vuonna 1947. Koristesuunnittelijan ura jatkui aina vuoteen 1986, jolloin hän jäi eläkkeelle. Emilia lanseerattiin vuonna 1957 ja tuotannossa sarja oli aina vuoteen 1966 saakka. Uosikkisen 1950-luvun alussa käsinmaalaatuissa uniikkitöissä on kuitekin havaittavissa kädenjälkeä, joka tulisi jäämään tähän kenties Arabian vaikuttavimpaan astiasarjaan.

Raija Uosikkisen käsinmaalatuissa, 1950-luvun alussa tehdyissä astoissa on havaittavissa vuosia myöhemmin lanseeratun Emilia-sarjan tyyliä.

Raija Uosikkisen käsinmaalatuissa, 1950-luvun alussa tehdyissä astoissa on havaittavissa vuosia myöhemmin lanseeratun Emilia-sarjan tyyliä.

Mikä tekee sarjasta vaikuttavan? Ensinnäkin mustavalkoinen, rauhallinen väritys tuntuisi innostavan keräilijöitä tänäkin päivänä. Sarja näyttää epäilemättä kauniilta niin tarjoilussa kuin vitriinissäkin. Toiseksi: en tunne kotimaisessa koristelussa vastaavaa astiastoa, jossa olisi selkeä tarina ja lähes jokaisessa osassa on oma täysin erilainen koristeensa. Emilia on kuin seikkailu, pysähdys entisaikojen maailmaan, kauas tämän päivän digitalisoituneesta arjesta. Todellinen mestariteos, jonka arvo on onneksi ymmärretty myös myöhempien sukupolvien keskuudessa.

Kerrotaan, että Raija sai inspiraationsa glamourin ympäröiviin henkilöhahmoihin amerikassa asuvasta Emilia-tädistänsä, jota Selmaksikin on kuultu kutsuttavan. Suomessa elettiin sodanjälkeistä aikaa seuraavaa nousukautta. Ensimmäiset televisiot saapuivat ja amerikkalainen unelma näyttäytyi varmasti asiana, jota oli helppo ihailla. Emilia ilmentää yksityiskohtaisella ääriviivakoristeellaan tuota aikaa erinomaisesti. Astioiden kuva-aiheissa piknikillä tai puutarhassa olevat juomaa nauttivat, tyylikkäästi pukeutuneet ihmiset hattuineen näyttävät elelevän kiireetöntä ja yltäkylläistä elämää.

Raija Uosikkisen Emilia-tyylinen kädenjälki on löytänyt tiensä myös moneen muuhun sarjaan ja tilaustyöhön, joita käsittelen myös tässä artikkelissa lyhyesti. Jossain kohtaa on luvassa lisää artikkeleita näistä upeista, mutta Emilian varjoon jääneistä sarjoista.

Alla esittelen kaikki Emilia-osat kuvineen.

Kupit ja tassit

Emilian kahviastiasto koostuu yhteensä neljästä erilaisesta kuppimallista. Kupit ovat melko pienikokoisia, kuten tuohon aikaan oli tavallista. Kahvi oli kai jossain määrin ylellisyystuote ja sitä nautittiin eri tavalla kuin nykyään, jolloin suositaan suurempia kokoja. Poikkeuksen tekee jättikuppi mallia XB5, jonka tilavuus on yli puoli litraa.

Kahvikuppi, malli BA

Kaj Franckin vuonna 1952 suunnittelman BA-mallin kahvikuppi on tuttu paitsi Emiliasta, myös esimerkiksi Riikinkukko- ja Katie-koristeesta. Kuppi sopiikin nk. pikapala-astiaan, jossa kupille tarkoitettu syvennys on lautasen sivuosassa eikä keskellä. Olen tavannut Emilia-sarjassa kahta erilaista BA-kuppikokoa. Koriste on sama, mutta kokoero näkyy selvästi. Suurempi BA ei sovi kunnolla pikapala-astiaan, mutta pienempi on kuin siihen tehty. BA-mallia voidaan käyttää kolmessa kombinaatiossa: sille suunnitellussa tassissa, jossa ei ole syvennystä, MB-erikoislautasessa (ks. lautaset alempana) ja jo aiemmin mainitussa BT-mallin pikapala-lautasessa. Suuremman BA-mallin (BA 2) tilavuus on 0,20 litraa ja pienemmän n. 0,17 litraa. Suuremman kupin leveys on 8,9 cm ja korkeus 6 cm. Pienemmän leveys on 8 cm ja korkeus 5,5 cm. Ornamenttireunainen, mutta muuten koristeeton tassi on leveydeltään 14,5 cm. Koriste on sama kuin OT-mallin kupissa.

Arabia Emilia, malli BA, Kaj Franck

Arabia Emilia, malli BA, Kaj Franck

Kahvikuppi, malli OT

Pienen OT-mallin kahvikupin jyrkästi muotoiltu korva vangitsee katseen. Mallia on käytetty myös muissa Arabian koristeissa, joista Emilian lisäksi vaikuttavimpia lienevät Orvokki ja Flora. Kuva-aiheessa puutarhan pienessä pöydässä kaksi naista nauttii juomaa kukkalaitehattuineen. Toisessa pöydässä istuu äiti lapsi sylissään. Lierihattuinen isäntä katselee kukkien joukossa leikkivää lasta. Kuppiin on piirretty kymmenen erilaista puutarhakasvia. Kupin parina on ornamenttireunainen, mutta muutoin koristeeton 13,3 cm leveä tassi. Kupin (OT 1 1/2) korkeus on 6,5 cm, leveys 7 cm ja tilavuus 0,14 litraa.

Arabia Emilia, malli OT, kahvikuppi

Arabia Emilia, malli OT, kahvikuppi

Jättikuppi, malli XB

Aikaansa nähden poikkeuksellisen suuri XB-kuppimalli on tuttu Emilian lisäksi niin ikään Raija Uosikkisen suunnittelemasta Harraste-sarjasta. Lisäksi samaa kuppia on käytetty mm. Ravenna-, Lahja- ja Korttipakka -koristeissa. Hyvin näyttävän kupin tiheä koristeaihe käsittelee lepohetkiä. Tyylikkäästi pukeutunut pariskunta istuu nurmikolla, nainen lukee kirjaa vieressään teekannu ja mies onkii. Tyypilliseen tapaan nämä hetket on piirretty runsaan kukka- ja kasvikoristelun ympäröiminä. Kupin (XB 5) leveys on 11,2 cm, korkeus 9 cm ja tilavuus 0,51 litraa. Suuren ornamenttireunaisen, mutta muuten koristeettoman tassin leveys on 16,8 cm.

Arabia Emilia, malli XB, Kaj Franck. Samaista 0,5 litran jättikuppimallia käytettiin myös mm. Harraste-sarjassa.

Arabia Emilia, malli XB, Kaj Franck. Samaista 0,5 litran jättikuppimallia käytettiin myös mm. Harraste-sarjassa.

Kaakaokuppi, malli LT

Muodoltaan hyvin elegantti ja tyylikäs LT vaikuttaa OT- ja BA-mallia vahvarakenteisemmalta. Koristeen teemana ovat äidit ja lapset. Kuppiin on kuvattu viisi aikuista naista ja kuusi lasta, josta kaksi vauvaa. Taustalla on kaupunkimaisemaa ja henkilöt vaikuttavat olevan puistossa. Hahmot on piirretty kolmeen asetelmaan: ensimmäisessä äiti pitää vauvaa sylissään ja kahdesta lapsesta toisella on kädessään nukke. Toisessa asetelmassa äiti työntää lastenrattaita toisen naisen katsellessa. Kolmannessa nainen lukee kahdelle lapselle kirjaa. Paljon on tapahtumia tässä pienessä mukissa! LT-mallin kaakaokuppi on siinä mielessä sarjalle poikkeuksellinen, että sitä on tehty kaiken kaikkiaan neljällä erivärisellä, mutta keskenään samanlaisella koristeella. Arabian kuvaston näköispainoksessa mainitaan tavallisen mustavalkoisen lisäksi violetti ja ruskea koriste. Nämä ovat siis olleet 1950-luvun tuotannossa. Kuvasto ei kuitenkaan tunne vihreäkoristeista kaakaokuppia, joka on luultavimmin ollut tuotannossa vasta 1960-luvun puolella. Kaikille väreille on omat tassinsa, joissa ornamenttireuna on kyseisen kupin värinen. Kupin (LT 2) leveys on 7 cm ja korkeus 9 cm. Tilavuus on 0,22 litraa, joka tekee kupista toiseksi suurimman Emilia-sarjassa. Tassin leveys on 14,5 cm.

Arabia Emilia, LT-mallin kaakaokupin kaikki eri koristevärit.

Arabia Emilia, LT-mallin kaakaokupin kaikki eri koristevärit.

Lautaset, vadit ja tarjotin

Emilia-sarja on selvästikin kahviastiasto suurten lautaskokojen puuttuessa mallistosta. Ainoat varsinaiset lautaset ovat neliönmuotoiset G-mallin pieni ja suurempi (17,5 cm) lautanen. Lisäksi valmistettiin kahta kulhoa, syvää pientä kolmionmallista tarjoilulautasta ja vihannesastiaa. Näyttävimpiin osiin kuuluvat Anja Juurikkalan suunnittelema AJ61-mallin tarjotin sekä Kaj Franckin BA2-mallin paistivati.

Lautanen 13,5 cm, malli G ”Lapsi sylissä”

Kaj Franckin G-mallin lautaseen suunnitteli Raija Uosikkinen kaksi eri Emilia-koristeaihetta. Pienemmän, 13,5 cm kokoisen neliönmuotoisen lautasen aiheena on äiti, joka pitelee matalan aidan takana lasta sylissä. Koristeellisessa lautasessa on tuttuun tapaan kasveja ja vahva kukkaornamenttireunus. Lastenvaunut on sijoitettu pensaan eteen. Lautasesta valmistettiin myös tummanruskeaa versiota kultakoristeella, luultavimmin 1960-luvun alkupuolella.

Arabia Emilia, malli G, 13,5 cm lautanen kahdessa eri värissä.

Arabia Emilia, malli G, 13,5 cm lautanen kahdessa eri värissä.

Lautanen 17,5 cm, malli G ”Sadonkorjuu”

Niin ikään Kaj Franckin suunnitteleman, G-lautasmallin suuremman version koristeaiheena on sadonkorjuu. Takana näkyvän suuren kartanon puutarhassa olevat kaksi naista keräävät omenoita. Emilia-sarjalle tyypilliseen hauskaan tapaan koristeessa näkyvistä kukista suurimmat hymyilevät. Sato on runsasta, kun keräilykorit ovat täynnä mutta hedelmiä jää vielä puihinkin. Hauskana yksityiskohtana toinen keräilijöistä katselee ”kameraan” päin tehden tästä piirroksesta elävämmän. Tätä 17,5 cm leveää lautasta koristaa samanlainen kukkaornamenttireunus kuin pienemmässä mallissa. Myös tästä lautasesta on valmistettu tummanruskeaa versiota kultakoristeella.

Arabia Emilia, malli G, Kaj Franck. 17,5 cm:n lautasta tehtiin kahdella värillä.

Arabia Emilia, malli G, Kaj Franck. 17,5 cm:n lautasta tehtiin kahdella värillä.

Malja 12,5 cm, malli BT

Kokoonsa nähden syvässä kolmion muotoisessa maljassa Emilia-täti istuu puutarhassa. Käsineet ja kori paljastavat, että kyseessä on kukkien keräilytuokio. Tämän erityisen kauniin astian leveys on 12,5 cm ja korkeus 5 cm.

Arabia Emilia, malli BT:n malja/kulho.

Arabia Emilia, malli BT:n malja/kulho.

Malja 12,5 cm, malli RU

Erikoinen Raija Uosikkisen suunnittelema RU-malli sopii erinomaisesti Emilia-sarjaan. Maljan pohja on valkoinen, mutta sen sen syvä reuna on verhottu kaupungissa olevilla ihmishahmoilla. 13 tyylikkäästi pukeutunutta ihmistä näyttäytyy astiassa eloisasti. Osalla on tyytymätön, osalla väsynyt ja osalla selkeästi keskusteleva ilme. Näin ihmisjoukon tunnelma on saatu vangittua hyvin. Ornamenttireuna on tässä astiassa ulkopuolella alaosaa reunustamassa. Maljan leveys on 14,5 cm ja korkeus 5,5 cm.

Vati 12,5 cm, malli BT

Tässä sirossa kolmionmuotoisessa pyöreäreunaisessa BT-mallin kauniissa astiassa näemme luultavimmin itse Emilia-tädin pyöräilemässä. Koriste on jälleen täytetty kukin. Upeaa kukkapäähinettä täydentää pyörän etu- ja takaosassa olevat kukat, joita täti kuljettaa. Ornamentti koristaa tämän 12,5 cm leveän vadin reunaa. Astian korkeus on 2,8 cm.

Arabia Emilia, mallin RU malja ja BT vati.

Arabia Emilia, mallin RU malja ja BT vati.

Vihannesastia, malli BA

Jämäkän mallisen, neliönmuotoisen vihannesastian koristeaiheeseen on kuvattu hahmo ruoanlaitossa. Kodikas tunnelma on viimeistelty kukilla, vaaseilla ja kirjavalla matolla. Jyrkkäreunainen keskisyvä astia on kuin huone itsessään. 14 cm leveän astian korkeus on n. 4 cm. Ornamenttikuvio koristaa reunaa. BA-malli on Kaj Franckin suunnittelema.

Arabia Emilia, malli BA:n vihannesastia. Vierellä norjalaiset Porsgrund Madame-sirottimet 1960-luvulta.

Arabia Emilia, malli BA:n vihannesastia. Vierellä norjalaiset Porsgrund Madame-sirottimet 1960-luvulta.

Erikoislautanen, malli MB

MB-mallin erikoislautanen on erinomainen alus- ja tarjoiluastian yhdistelmä. Kahvikuppi sijoitetaan lautasen kapeampaan alaosaan. Koristeltuun yläosaan mahtuu pulla, keksi tai muuta pientä purtavaa. MB-malliakin tunnetaan muutamalla eri koristeella verhoiltuna. MB-lautanen ja (esim.) BA-kuppi -yhdistelmä tunnetaan myös nimellä tv-setti. Suunnittelijana tässäkin mallissa on Kaj Franck.

MB-mallin Emilia-koristeessa kaksi rouvaa istuu puutarhassa tarjoilupöydän äärellä. Toisella näyttäisi olevan edessään drinkki ja toisella kädessään kahvikuppi. Lautasen koko on leveimmillään 14,5 cm ja kapeimmillaan n. 10 cm.

Arabia Emilia tv-setti, jossa mallin MB lautanen ja BA kuppi. Oikealla puolella harvinainen Arabia Poolo. Molemmat koristeet Raija Uosikkisen suunnittelemia. Astioiden muotoilu on Kaj Franckin.

Arabia Emilia tv-setti, jossa mallin MB lautanen ja BA kuppi. Oikealla puolella harvinainen Arabia Poolo. Molemmat koristeet Raija Uosikkisen suunnittelemia. Astioiden muotoilu on Kaj Franckin.

Lautanen, malli BT

Kaj Franckin vuonna 1961 suunnitteleman BT-mallia on suunniteltu käytettäväksi BA-mallin kupin kanssa. Niin kutsuttua pikapala-astiastoa tunnetaan Emilian lisäksi useista muista koristeista, kuten Korona, Riikinkukko, Malva ja Katie. Pikapalaa myytiin myös valkoisena, jonka vuoksi markkinoilla liikkuu joskus myös harrastelijoiden maalaamia koristeita. BT-malli on aluslautaseksi poikkeuksellisen toimiva koristeluun. Se on melko leveä ja kupin paikka on sijoitettu lautasen alaosaan keskiosan asemesta. Tarkoitus olikin, että kahvikupposen viereen saattoi laittaa myös keksiä tai muuta pientä syötävää – tästä siis nimi pikapala.

BT-mallin Emilia-koriste on luultavimmin tullut myyntiin vuonna 1962 eli muutama vuosi Emilia-sarjan lanseerauksen jälkeen. Kukilla täytetyn koristeaiheen pääosassa on jälleen Emilia-täti, joka istuu puutarhassaan teekupillisen ääressä tyytyväisen näköisenä. Lautasen leveys on 19 cm ja sen reunus on ohuen ornamenttikuvion verhoama. Kupin paikka on jätetty valkoiseksi.

Arabia Emilia, malli RU:n malja sekä BA/BT-mallin Emilia -tv-setti.

Arabia Emilia, malli RU:n malja sekä BA/BT-mallin Emilia -tv-setti.

Paistivati, malli BA2

Emilia-astiaston suurin osa on raskasrakenteinen BA-mallin paistovati, joka sopii myös uunikäyttöön, koska koriste on suojattu lasitteella. Tämän 32,5 cm pitkän ja 21,5 cm leveän vadin koristeaiheena on Emilia-täti, joka loikoilee riippumatossa kirjaa lukien. Lepohetki on kuvattu jälleen puutarhaan ja monesta muustakin koristeesta tuttu tarjoiluvati on asetettu riippumaton viereen. Paistovadin reunaa kauttaaltaan koristava korkea ornamenttikuvio täydentää astian esteettistä vaikutelmaa. BA-mallin suunnittelija Kaj Franck.

Kaj Franckin BA-mallin näyttävä ja käytännöllinen paistivati Raija Uosikkisen Emilia-koristeella.

Kaj Franckin BA-mallin näyttävä ja käytännöllinen paistivati Raija Uosikkisen Emilia-koristeella.

Tarjotin, malli AJ

Emilia-astiaston näyttävimpiin ja sen myötä halutuimpiin osiin kuuluu tämä monesta muustakin koristeesta tuttu AJ61-mallin tarjotin. Lyhenteensä mukaisesti Anja Juurikkalan suunnitteleman astian tunnistaa pienistä kantoreunuksista/-kahvoista. Tarjotin ei kuulunut Emilian lanseerausvaiheen tuotteisiin, sillä Juurikkala suunnitteli tarjotinmallin vasta vuonna 1959. Luultavimmin Emilia-koristeella astia on ollut myynnissä vuodesta 1960-1961 lähtien.

Koristeaiheessa kolme elegantisti pukeutunutta rouvaa ovat coctail-juomien ääressä puutarhassa. Emilia-täti lienee naisista keskimmäinen. Tarjottimen reuna on koristeltu upeasti näyttävin kukkasin. Sileäpohjaisen ja matalareunaisen tarjottimen leveys on n. 23 cm, kantokahvoineen lähes 25 cm.

Arabia Emilia, malli AJ61:n tarjotin kuuluu sarjan näyttävimpiin osiin.

Arabia Emilia, malli AJ61:n tarjotin kuuluu sarjan näyttävimpiin osiin.

Vadit eli minilautaset, malli B

Nykyään minilautasina tai pieninä seinälautasina tunnettuja, vain 9 cm:n kokoisia pieniä koriste- tai tarjoiluastioita kutsuttiin kuvastossa nimellä vati. Näitä pääasiassa Raija Uosikkisen koristelemia kauniita esineitä on tehty kaikki tilaustyöt mukaan lukien varmasti nelisenkymmentä kappaletta. Vaikka tyylillisesti valtaosa minilautasista muistuttaa toisiaan niin varsinaiseen Emilia-sarjaan kuuluu vain kolme lautasta. Muita minilautasissa esiintyviä sarjoja ovat mm. Harraste, ajoneuvot, veneet ja kotimaisia ammatteja tai askareita esittelevä nimetön, Pohjolaksi kutsuttu kuuden minilautasen sarja. Emilia-vatien teemana on tyylikäs ja idyllinen kahvi-/teehetki kaupunkitaustaisessa maisemassa.

Arabia Emilia, malli B:n vadit eli minilautaset. B-mallin vateja on nelisenkymmentä, joista vain kolme kuuluu Emilia-sarjaan.

Arabia Emilia, malli B:n vadit eli minilautaset. B-mallin vateja on nelisenkymmentä, joista vain kolme kuuluu Emilia-sarjaan.

Rasiat, purkit, maljakot

Kahviastiastiastoksi laajan Emilia-sarjan kruunaa kaksi näyttävää vaasia sekä kodikasta ja ajatonta purkkia.

Rasia (voirasia), malli KA 1

Kaj Franckin suunnittelemaan KA-malliin on Uosikkinen kuvittanut naivistisella tyylillä puutarhassa kukka kädessä kävelevän naishenkilön. Sarjalle tyypilliseen tapaan rasian irrallinen kansi on hyvin koristeellinen. Ei ole ihme, että Emilia-sarjaa on kuullut kutsuttavan myös nimellä ”Puutarhassa”. Esimerkiksi voin säilytykseen sopivan rasian koko on 12,5 x 8 cm ja korkeus 5,5 cm. Ornamenttikuvio kiertää purkin sivuosan kauttaaltaan.

Arabia Emilia, malli KA:n rasia.

Arabia Emilia, malli KA:n rasia.

Purnukka (purkki), malli IS 1

Pyöreän, Kaj Franckin suunnitteleman IS-mallin purkin irtokansi kuvaa idyllistä hetkeä sisätiloissa. Nainen istuu keinutuolissa kissa sylissään. Kukat ja teet ovat luonnollisesti läsnä tässäkin koristeessa. Seinällä olevat kuvataulut kuvaavat mahdollisesti äitiä ja isää. Kuten mallin KA-rasiassa myös IS-mallin purnukan kylkeä kiertää ornamenttikuvio.

Arabia Emilia, mallin IS1 purkki. Muotoilijana Kaj Franck.

Arabia Emilia, mallin IS1 purkki. Muotoilijana Kaj Franck.

Maljakko (vaasi), malli HM 1

Hilkka Säynäjärven vuonna 1949 suunnittelema yksinkertaisen tyylikäs ja käyttöystävällinen HM-mallin maljakko on tarpeeksi tukevarakenteinen suuremmankin kukkakimpun esilletuomiseen. Koriste on yksi malliston näyttävimpiä. Banjoa soittava herrasmies, äiti ja lapset, kukat sekä sateenvarjoa kädessään pitävä tyylikäs neiti kiteyttävät upean Emilia-sarjan tarinan täydellisesti.

Arabia Emilia, maljakko, malli HM.

Arabia Emilia, maljakko, malli HM.

Maljakko (vaasi), malli RU 3

Raija Uosikkinen kuuluu kiistatta parhaisiin ja tuotteliaimpiin koristesuunnittelijoihin koko Arabian historiassa. Koristeiden lisäksi hän on suunnitellut joitakin astiamalleja, kuten tämän upean RU-mallin maljakon. Tämä 21 cm korkea suurella kahvalla varustettu käyttö- ja koriste-esine on malliston kruununjalokivi ja ehkäpä yksi astiataiteen vaikuttavimmista esineistä. Kuvitus on tuttua Emilia-tyyliä: teehetki puutarhassa sekä tyylikäs pariskunta.

Arabia Emilia, mallin RU-maljakon molemmat puolet. Taustalla OT-mallin kuppeja.

Arabia Emilia, mallin RU-maljakon molemmat puolet. Taustalla OT-mallin kuppeja.

Emilia-sarjan arvo

Kuten keräilyesineissä aina, myös Emilian kohdalla arvon määritteleminen on hankalaa. Kysyntä ja tarjonta määrittelevät hinnat. Haluan siksi pitää hinnoittelun mahdollisimman yksinkertaisena. Muista, että virheet alentavat hintaa joskus selvästikin. Melko herkässä Emilia-sarjassa tyypillisiä virheitä ovat krakeloinnit ja kuvion epäselvyys, suttuisuus. Jälkimmäinen voi olla tuotannossakin tullutta. Tällaiset pienet virheet kuuluvat monen mielestä vanhoihin astioihin eivätkä siksi välttämättä rokota juurikaan astian arvoa. Näkyvät virheet on toki huomioitava hinnoissa selvästi.

– Kupit tasseineen/aluslautasineen: 40-60 euroa riippuen kupista. Kaakaokuppien värilliset sarjat jopa 80-120 euroa.
– Lautaset, malli G 13,5 ja 17,5 cm: 45-60 euroa, värilliset 55-70 euroa
– Vihannesastia, 60 euroa
– Syvä tarjoilulautanen (nainen ja polkupyörä), malli BT: 55-65 euroa
– Vati, kolmionmallinen: 50-60 euroa
– Vati 14,5 c, malli RU: 50 euroa
– Vati 9 cm (minilautaset): 15-25 euroa / kpl
– Tarjotin, malli AJ61, 135-165 euroa
– Paistivati, malli BA, 100-130 euroa
– Purnukka (voirasia) malli KA1: 70-80 euroa
– Purnukka (pyöreä) malli IS1: 65-75 euroa
– Vaasi, malli HM: 90-110 euroa
– Vaasi, malli RU3: 120-150 euroa

Scandinavian Retro -lehden numerossa 5/2016 Arabia Emilia-sarja on esitelty hinta-arvioineen. Sain kunnian toimia oman kokoelmani valokuvaajana ja hinta-arvioijana.

Scandinavian Retro -lehden numerossa 5/2016 Arabia Emilia-sarja on esitelty hinta-arvioineen. Sain kunnian toimia oman kokoelmani valokuvaajana ja hinta-arvioijana.

Emilia-sarjan vierestä

Yllä on lueteltu kaikki Emilia-sarjaan virallisesti kuuluvat osat. 1950- ja 1960-luvulla Raija Uosikkinen kuitenkin suunnitteli useita Emiliaa muistuttavia osia. Tällaisia ovat mm. erilaisia harrastuksia kuvaileva Harraste-sarja, monet tilaustyöt yrityksille ja yhteisöille, Maakunta-sarjan lautaset, Kauppatori-lautaset sekä lukuisat minilautaset. Näistä sarjoista on luvassa blogikirjoituksia myöhemmin.

Malli ND:n Äidinkupin lisäksi tehtiin 1980-luvun alussa Isänkuppia. Suunnittelijana on tunnistettavasti Raija Uosikkinen. Koristeessa on Emiliaa muistuttavia elementtejä, vaikka sarja on tehty parikymmentä vuotta Emiliaa myöhemmin.

Malli ND:n Äidinkupin lisäksi tehtiin 1980-luvun alussa Isänkuppia. Suunnittelijana on tunnistettavasti Raija Uosikkinen. Koristeessa on Emiliaa muistuttavia elementtejä, vaikka sarja on tehty parikymmentä vuotta Emiliaa myöhemmin.

Yksi kolmesta Turun Verka -yhtiölle tehdystä G-mallin erikoislautasesta.  Emiliaa muistuttavasta tyylistä huolimatta kyseessä on sarjaan kuulumaton tilaustyö. Ympärillä B-mallin minulautasia/vateja.

Yksi kolmesta Turun Verka -yhtiölle tehdystä G-mallin erikoislautasesta. Emiliaa muistuttavasta tyylistä huolimatta kyseessä on sarjaan kuulumaton tilaustyö. Ympärillä B-mallin minilautasia/vateja.

1950-luvulla valmistettuun Harraste-sarjaan kuluu kymmenkunta koristetta XB5-mallin jättikupissa sekä B-mallin minilautasissa/vadeissa. Piirrosten jäljessä on Emilia-sarjaa muistuttavia piirteitä, mutta kyseessä on kumminkin oma sarjansa.

1950-luvulla valmistettuun Harraste-sarjaan kuluu kymmenkunta koristetta XB5-mallin jättikupissa sekä B-mallin minilautasissa/vadeissa. Piirrosten jäljessä on Emilia-sarjaa muistuttavia piirteitä, mutta kyseessä on kumminkin oma sarjansa.

Pohjola-sarjaksi kutsutun, kotimaisia ammatteja ja askareita kuvaavan sarjan Torikauppias -tuhkakuppi ja B-mallin vati/minilautanen. Sarja ei kuulu Emilia-mallistoon.

Pohjola-sarjaksi kutsutun, kotimaisia ammatteja ja askareita kuvaavan sarjan Torikauppias -tuhkakuppi ja B-mallin vati/minilautanen. Sarja ei kuulu Emilia-mallistoon.

G-mallin Ahvenanmaa -maakuntalautanen kuuluu maakuntia kuvaavaan yhdeksän lautasen sarjaan. Näitä värikkäitä lautasia muistuttaa myös Kymarno-yhtiölle tehdyt neljä vuodenaikalautasta. Tyylissä on jälleen Emilia-sarjalle ominainen jälki, sillä  tämäkin sarja kuuluu Raija Uosikkisen töihin.

G-mallin Ahvenanmaa -maakuntalautanen kuuluu maakuntia kuvaavaan yhdeksän lautasen sarjaan. Näitä värikkäitä lautasia muistuttaa myös Kymarno-yhtiölle tehdyt neljä vuodenaikalautasta. Tyylissä on jälleen Emilia-sarjalle ominainen jälki, sillä tämäkin sarja kuuluu Raija Uosikkisen töihin.

Arabia Kauppatori -sarjaan kuuluu kaksi erikokoista tarjoilulautasta/vatia. Tämä Raija Uosikkisen suunnittelema koriste kuvaa nimensä mukaisesti kotimaista kaupunkimaisemaa eikä liity Arabia Emiliaan.

Arabia Kauppatori -sarjaan kuuluu kaksi erikokoista tarjoilulautasta/vatia. Tämä Raija Uosikkisen suunnittelema koriste kuvaa nimensä mukaisesti kotimaista kaupunkimaisemaa eikä liity Arabia Emiliaan.

Yhteenveto

Jos pitäisi valita yksi suosikki kaikista Arabian lukemattomista sarjoista, minä valitsisin Emilian. Se vangitsee hyvin menneen ajan glamourin, saavutetut ja saavuttamattomat unelmat, 1950-luvun vahvasti muuttuneen Arabian astioiden koristesuunnittelun sekä Raija Uosikkisen hämmästyttävän monipuolisen ammattitaidon. Oman Emilia-kokoelmani sekä aiheeseen liittyvät valokuvat olen ajatuksissani omistanut edesmenneille isovanhemmilleni sekä Raija Uosikkisen muistolle.

COMMENTS